Eilen menin tunnilla Picassolla, olisi kiva päästä menemään Prinssilläkin, ja ensi kerralla haluaisin todella päästä Prinssin selkään sillä se onkin viimeinen kesätuntini ja syksyllä minulla ei ole vakipaikkaa missään ja saatan käydä myös uudella yrittäjällä muutaman kerran = en ole syksyn ratsastustilanteesta vielä ollenkaan perillä.
Tunnin ajaksi oli luvattu ukkosta, mutta jyristä alkoi onneksi vasta tunnin lopuksi, ja sataa kunnolla vasta seuraavan tunnin aikana, joten päästiin ratsastamaan kentällä ja hyvällä säällä. Kuvaajaa ei ollut joten laitan postaukseen vanhoja kuvia viimeiseltä tunnilta Horsefortella, jotka ovat c Nella!
Tunnin aluksi mentiin n. 20 minuutin maasto. Aluksi käveltiin ihan tuttuja reittejä ja Arja (joka piti meille poikkeuksellisesti tunnin, tallin omistaja) selitti samalla hevosten järjestyksestä ja sen merkityksestä. Picasso koitti repiä aina milloin mistäkin oksia mukaansa ja jäätiin aina välissä hiukan jälkeen edellä menevistä poneista Tikusta ja Prinssistä. Poikettiin vanhoilta tutuilta poluilta hiukan pidemmälle reitille, ja alettiin ravata ylämäkeä. Picasso oli ihan innoissaan ja väliin taisi tulla vähän laukkaakin. Mäen päällä tehtiin u käännös ja ravattiin mäki alaskin. P hörisi ihan innoissaan, taisi olla aika kivaa, ja vaihtelua 'tavalliselle' kenttätuuppailulle! :D
Kentällä alettiin heti ravailemaan ja tekemään todella simppeliä volttitehtävää jossa tehtiin kaksi volttia toiselle pitkälle sivulle kavalettien ympäri. Picasso oli oikein vireä maaston jäljiltä, mutta oli silti mukava ja helppo ratsastaa ravivolttitehtävässä. P asettui hyvin ja muutenkin sujui ihan mukavasti vaikka aina toisella voltilla lähdettiin kummasti ajautumaan ulos. Tehtävään lisättiin volttien jälkeen laukkaa, jota Picasso alkoi ennakoimaan ja nostosta tuli hutiloitu.
Tultiin vielä yksitellen voltit laukassa, jonka jälkeen otettiin jalustimet kaulalle ja tultiin ravivoltteja kummallakin pitkällä sivulla. Huomasin että olin ollut koko tunnin todella etukenoinen ja lähdin istuntaani fixaamaan tässä enemmän istuinluideni päälle ja sain etukenon pois. Hassua että nyt nojasin nyt eteen kun yleensä valitan aina siitä että nojaan liikaa taakse.
Tultiin aika vähän pelkkää ravia, kunnes tultiin taas yksitellen: aluksi käynnissä pitkän sivun kulma, sitten ravi, ja ravista laukka. Taas tuli ongelmia: huomasin täysin matkustelevani ja istuvani selässä ilman minkäännäköistä hallintaa ja yhteistyötä hevosen kanssa, siihen asti kunnes Arja karjaisi että jos haluan siirtää hevosen ravista käyntiin niin minun pitää pidättää ohjilla. Ja karjaisi siksi että vaikka yhteistyömme ei siinä vaiheessa pelannut niin en tehnyt mitään sen eteen. Kerrankin havahduin ja aloin ratsastaa, ja siirtymisistä tuli kerta kerralta hallitumpia. Tultiin vielä käynti-laukka- ja pysähdys-laukkasiirytmisiä jotka sujuivatkin jo hyvin ja sain pidätteet läpi.
Ravailtiin pitkin ohjin vielä uraa, Picasso hörisi tyytyväisenä, taisi silläkin olla loppujenlopuksi ihan kivaa, varsinkin maasto-osuus..! Itseasiassa oli näinkin simppelit tehtävät vaihteeksi kivaa, kun en ihan mikään huipputason ratsastaja ole niin huomasin tällaisissa tehtävissä paljon virheitä. Sen lisäksi oli ihan fine keskittyä pelkkiin laukannostoihin, huomasin monta asiaa jotka olen ennen tehnyt väärin tai jättänyt huomaamatta ihan vain laukkaa nostaessani, joka kuullostaa ehkä vähän urpolta mutta niin kuitenkin :P Hassua silti että vaikka nämä tehtävät on mennyt yleensä niin hyvin, niin yhtäkkiä alkoi vain virheitä kasaantumaan.
Tunnilla tuntui että kaikki meni ihan päin mäntyä mutta ehkä näin nyt ajatellessa se menikin ihan ok'sti.
Mitä piditte?